Tonga 24.11.-2.12.2003

25.11.2003 Kuiva ja roskainen Tonga
Heräilimme vähän ennen klo 10. Suihku kyllä löytyi, mutta lämpimästä vedestä ei tietoakaan. Ilmeisesti ei enää tällä reissulla ole lämmintä vettä lainkaan. No kylmä vesi virkisti tässä kuumuudessa ja kosteudessa. Lähdimme miltei saman tien kaupungin keskustaan, ei tämä paikka ole keskustassa, vaikka niin Lonely Planet mainitsi. Paikka oli muuttanut joku aika sitten n 5 km päähän keskustasta. Kuljetus kuuluu hintaa päivittäin. Pyydettiin vain soittamaan, kun halusi takaisin majapaikalle.
Läksimme kuljeksimaan kaduilla, eihän tämä city mikään iso ollut. Löysimme heti kirjakaupan, josta saimme ne samaset oppaat, jotka lentokoneeseen viime yönä jäi. Tosin olihan nämä vähän kalliimmat täällä, mutta minkäs teet… Ostimme myös tongalaisen keittokirjan ja paikallisen kartan. Kävimme Visitor Centressä varaamassa itsellemme loppuviikolle majoituksen. Menemme huomenna ”Good Samaritan Inn” –nimiseen paikkaan. Se on rannalla, jossa on hyvät snorklailu mahdollisuudet. Lounaalla kävimme erään saksalaisen ravintolassa ja söimme vähän eurooppalaista ruokaa. Tämä kaupunki on melkoisen likainen ja sotkuinen. Tältä saarelta puuttuu kokonaan jätehuolto. Mitäs täällä ennen sellaisella on tehty, kun kaikki ruoka on tuotettu itse ja suurin osa jätteistä on ollut maatuvaa.
Muutamien vuosien sisällä tämä paikka kuitenkin hukkuu muovipulloihin ja tölkkeihin. Onneksi täällä on havahduttu kyseiseen ongelmaan, sillä pulloja kierrätetään jo viemällä niitä Uuteen-Seelantiin. Ostimme vielä ennen majapaikkaan lähtöä puhelinkortin, jotta soittaminen käy hivenen helpommin. Illalla istuimme ja ihmettelimme maailman menoa. Satoi lähes koko illan, onhan täällä tällä hetkellä sadekausi. Yritimme keittää itsellemme juomavettä keittiössä, mutta siitä syntyi varsinainen ”soppa”. Vesi muuttui keitettäessä melkoisen sameaksi, sillä paikallinen johtovesi on hyvin mineraali- ja kalkkipitoista maaperään liukenevan kalkkikiven takia. Kalkki jää veden pinnalle epämiellyttävän näköiseksi mössöksi ja maku ja haju ovat hyvin ”maaperäiset”.

26.11.2003 Siirtyminen rannalle
Kylmän suihkun jälkeen oli olo taas ihanan pirteä, hetken aikaa. Aamupalaksi olimme eilen ostaneet muutaman kananmunan ja hedelmiä. Aamulla lämpötila oli varmasti jo 25 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tulisi melkoisen kuuma päivä. Sovimme emäntämme kanssa, että hän heittää meidät suoraan uuteen majoituspaikkaan, niin ei tarvitse tavaroiden kanssa sompailla kaupungilla. Maksustahan se onnistui.
Läksimme siis matkaan heti aamiaisen jälkeen. Good Samaritan Inn sijaitsee n 25 km päässä keskustasta. Sinne menevät tiet olivat melkoisen huonossa kunnossa. Hotelli sijaitsi kuitenkin aivan rannassa ja siellä oli sukeltelijalle paljon katsottavaa. Saimme läheltä rantaa pienen mökin käyttöömme, jossa oli oma suihku ja wc. Täällä näitä majoja sanotaan Faleksi. Tämä ei kyllä ole aivan perinteinen Fale, vähän turistiystävällisempi kyllä. Lähistöllä täällä ei ole mitään kauppaa tai niitä sellaisia kioskeja. Täytyy aamusta mennä käymään jälleen tuolla kaupungilla, ihan vaan juoma ostoksilla. Saa varmaankin halvemmalla veden ja oluet kuin täältä hotellilta. Ruoka täällä on ihan kohtuuhintaista.
Rantaan menimme puolen päivän aikaan. Totesimme vuoroveden olevan erittäin matalalla. Uiminen oli hankalaa, koska kivet ja korallit olivat lähellä pintaa. Jarno kuitenkin jaksoi snorklata melkoisen pitkään vedessä. Virtaus oli rannalla kova, onneksi rantaviivan suuntaan. Rannalla oli paljon paikallisia ihmisiä uimassa ja kalastamassa. Täällä on tapana uida vaatteet päällä jostakin syystä. Mahtaa tuntua ilkeältä pitää märkiä, suolaisia vaatteita päällä, kun ne kuivuvat. Rannalla olleet lapset ihmettelivät pitkään meitä valkoisia, taidamme olla kuitenkin vielä ”harvinaisia” tällä saarella. Iltapäivällä kävimme syömässä hotellin ravintolassa herkullista kalaa. Illalla kävelimme rannalla edestakaisin ja hämmästelimme vuoroveden nopeutta. Rannalta löysimme muutaman ”jättiläissimpukankuoren”. Ajattelimme lähettää ne postilla kotiin, ei ainakaan jäädä niiden kanssa tullissa kiinni. Simpukankuori painaa varmaankin puoli kiloa.

27.11.2003 Laulua ja hidasta työtahtia
Aamulla saimme henkilökunnan toimesta herätyksen. Aamutoimet alkoivat kovaäänisellä laululla, jota tosin jatkui miltei koko päivän. Onneksi nämä osaavat laulaa suunnilleen nuotilleen. Aamiaisen jälkeen lähdimme kaupunkiin noin 10 aikaan. Kävimme viemässä postiin paketin, johon laitoimme joitakin tavaroita täältä, ettei ihan kaikkea tarvitse kantaa. Posti kuulemma vie pakettia 3 viikkoa Eurooppaan, uskoiskohan tuota…
Pistimme jälleen pitkästä aikaa muutamia postikortteja sukulaisille ja tutuille, vähän niin kuin joulukortteja, josko ne jouluksi kerkeisivät Suomeen. Kaupasta ostimme vettä ja olutta sekä vähän pientä välipalaa. Tästä kaupasta emme löytäneet rantalipokkaita, joita vailla olimme myös. Onneksi kaupankulmalla oli ”kenkäkauppa”, josta ostimme lipokkaat molemmille. Eikä niillä ollut juurikaan hintaa, vaivaiset 3 € yhteensä. Kävimme vielä ennen noutokyytimme tuloa syömässä eräässä kiinalaisessa ravintolassa. Hyvää oli. Kyllä nämä ainakin ruokaa osaavat täällä tehdä.
Nouto tuli tismalleen klo 13, kuten sovittu. Huoneemme jääkaappi joutui tosi koville, kun laitoimme sinne melkoisen paljon lämmintä juomaa. Lähdimme kävelemään rantaa pitkin pohjoiseen. Kävelimme tässä helteessä yli kilometrin melkoista ryteikköä, vanhaa korallia ja laavakiveä, ennen kuin löysimme ihanan hiekkarannan. Hiekkarantaa kävelimme myös n. 500 m ennen kuin pysähdyimme upea hiekkarannan kohdalle. Nimesimme rannan Paradise Beachiksi. Tässä kohti me pääsimme hyvin uimaan, korallia ei tässä kohti juuri ollut. Vain muutama saareke, jonka ympärillä oli paljon värikkäitä kaloja.
Takaisin mennessä näimme upeita taskurapuja ja erilaisia simpukoita. Hotellille päästyämme totesimme olevamme tosi nälkäisiä ja menimme suoraan syömään. Tosin jouduimme odottamaan ensin kello kuuteen, että saamme ruokaa keittiöstä. Illalla hotellilla oli vielä joku paikallisten juhla. Huomenna, perjantaina täällä on ”all-you-can-eat –Island Buffet. Täytyy varmaankin mennä testaamaan. Lisäksi esiintymässä on paikallisia tanssijoita ja muita esiintyjiä.

28.11.2003 Perinteinen ilta tongalaisittain
Tänään lähdimme heti aamusta omalle rannalle. Jarno snorklasi lähes koko päivän. Sari seurasi rannalta vuoroveden liikkumista ja meinasi muutaman kerran jäädä veden alle. Näytti meinaan muutaman kerran jo erehdyttävästi siltä että on laskuvesi, mutta aallot kuitenkin löivät erittäin ylös. Päivä kului rannalla lämpimästä ilmasta nautiskellen ja kevyttä lounasta syöden. Odottelimme illalla olevaa tongalaista juhlaa. Tänään oli pakko laittaa melkoisen paksua aurinkorasvaa, näytti meinaan iho sen verran punaiselta aamupäivällä.
Illan juhla alkoi illalla klo 8. Nälkä kurni jo kovasti vatsassa. Paikalle tuli todella paljon vieraita, ja oli täällä paljon paikallisiakin syömässä ja nauttimassa illasta. Ruokaa tarjoiltiin seisovassa pöydässä. Ja tarjolla oli paljon kaiken laista. Erikoisinta oli ehkä raaka tonnikala. Simpukoita emme uskaltaneet kokeilla. Lihaa oli broileria ja sianlihaa, kalaa monenlaista, perunaa ja bataattiakin oli varmaan kolmea erilaista. Jälkiruoaksi oli hedelmiä, kakkuja, pullapitkoa ja vaikka mitä. Todella runsas tarjonta. Ruoan jälkeen alkoi paikallisten esitykset. Pääosin ne olivat perinteisiä tanssi- ja lauluesityksiä. Täällä on mielenkiintoinen tapa kiittää esiintyjää laittamalla setelirahoja kiinni esiintyjän kehoon. Esiintyjät ovat sitä varten rasvanneet ihonsa liukkaaksi. Voitte varmaankin kuvitella millaisia ovat paikalliset rahat näiden esitysten jälkeen.

29.11.2003 Rantaviivaa ylöspäin
Tämän päivän ajattelimme viettää pohjoisempana rannalla. Saimme henkilökunnalta kyydin pohjoisemmaksi. Rantaviivaa pitkin on todella rasittava kävellä. Sillä ranta ei ole hiekkaa, vaan murskautunutta korallia ja simpukankuorta. Samoin se upottaa joka askelmalla paljon. Menimme Ha’atafu Beachille tutkimaan uinti ja snorklailu mahdollisuudet. Virtausta ei rannalla ollut juurikaan, joten myös uiminen oli miellyttävää. Korallit eivät olleet ihan yhtä upea kuin oman hotellin rannalla. Nälkä ajoi meidät etsimään ruokapaikkaa. Lonely Planet oli ilmoittanut muutaman hyvän paikan kyseiseltä rannalta. Yritimme etsiä Paradise Shores Resortia, mutta sen on ilmeisesti viime myrsky vienyt mennessään, joka täällä riehui vuonna 2001. Samainen myräkkä vei muuten meidän hotellin terassinkin, mutta se on rakennettu lähes entisen veroiseksi. Löysimme rannalta kuitenkin Kanokupolu Resortin, josta saimme ruokaa. Ensiksi piti kuitenkin saada paikan omistajat hereille. Jarno kävi heitä sanan mukaisesti ravistelemassa hereille. Oli kuulemma mennyt pitkään eilisissä tongalaisissa perinnejuhlissa. Iltapäivän vietimme nokosten merkeissä rannalla. Viideltä meitä tultiinkin jo noutamaan takaisin hotellille.

30.11.2003
Heti aamusta piti laittaa vähän enemmän päälle, vaikka ihan vaan rannalle olimme menossa. Tuntuu jo tuo koko päiväinen auringossa oleminen sen verran ihossa. Meidän hotellilla on tänään BBQ-juhlat iltapäivällä. Sunnuntaisin ei tässä maassa liiku muuten mikään. Tämä on sen verran uskonnollinen maa, että sunnuntai on lepopäivä. Ainoastaan muutamia turistipaikkoja on auki, kuten ravintoloita. Bussit eivät liiku ja vain harva taksikaan on ajossa. Samoin kaikenlainen tekeminen, esim. urheilu on kiellettyä, siitä saa sakkoa! Iltapäivällä kävimme siis grilliruokien kimppuun ja hyvää oli. Salaatteja sai syödä niin paljon kuin halusi. Ruoan jälkeen olikin vuorossa, kuinkas muuten, päiväunet. Hyvä pitää aurinkovapaata edes iltapäivä. Alku illasta menimme vielä rannalle nauttimaan päivän viimeisistä auringon säteistä. Sarikin lainasi hotellilta snorkkelit ja maskin. Maskin kuminauha oli kuitenkin tosi kulunut, ettei maski päässä pysynyt ja räpylätkin oli aivan liian isot. Mutta Jarnon uudet ja hienot kamppeet olivat oikein sopivat. Joten näki Sarikin taas meren alaista elämää. Ilta vain teki tuloaan nopeasti, joten veden alla oli melkoisen pimeää. Ja pimeni koko ajan. Jarno kuitenkin oli vedessä aivan viimeiseen säteeseen asti.

1.12.2003 Saarikierros ilman kunnon opasta
Se olisi sitten joulukalenterin ensimmäinen luukku, jos täällä päin olisi joulukalentereita. Ja sitä paitsi, meillä on huomenna täällä 2. päivä ja illalla Samoalla 1. päivä joulukuuta. Mennään meinaan päivämäärärajan yli lennettäessä Samoalle. Aamusta meille oli sovittu saarikierros. Meitä lähti kierrättämään huonosti englantia puhuva ja ymmärtävä mies. Joku hotellin henkilökunnasta kuitenkin. Eikä tuo kuski juuri saartaan tuntenut. Ensimmäisenä hän kysyi autossa: ”Minne ajetaan?” Olisi kyllä luullut, että opas tietää minne mennä! Onneksi Jarno oli pakannut Lonely Planet opaskirjan mukaan, että voimme sieltä katsoa paikat, jotka halusimme nähdä ja tietää miten sinne mennä.
Ensimmäisenä kävimme katsomassa 3-päistä kookospalmua. Melko omituinen palmu, satoa tulee aina 3-kertainen määrä. Sieltä matka jatkui Lapahan arkeologisille haudoille. Hautarakennelmia oli pitkin metsiä. Rantaa pitkin jatkoimme matkaa Ha’amonga ’a Maui Trilithoniin, jossa oli ihmeellisiä kivipaaseja. Paaseissa oli erilaisia lovia, joista pystyi tarkistamaan keskikesän pisimmän ja talven lyhimmän päivän. Älkää kysykö miten? Menneet sukupolvet olivat ihmeellisiä. Ja onhan sen jotkut tiedemiehet todenneet myös. Paikka oli vähän kuin Englannin Stone Henge. Kivipaasien jälkeen vierailimme ’Anahulu Beachilla, jossa oli tippukiviluola. Luolaan olivat kylänvanhimmat laittaneet maksun. Luolassa sisällä oli erittäin kirkas vetinen järvi, jossa paikalliset lapset olivat kynttilän valossa uimassa. Luolassa pesivät myös monet pienet linnut. Luulimme niitä ensin lepakoiksi, mutta tarkempi tarkastelu kertoi niiden todella olevan lintuja. Hotellilta olimme saaneet mukaan tonnikalaleivät, jotka söimme luolan edessä rannalla. Tosi hyvää, kun tonnikala oli aivan tuoretta, eikä mitään purkkitonnaria.
Retkemme jatkui Hafangalupe rannalle, jossa oli limestone kalliot ja alhaalla n. 15-20 m alempana upea hiekkaranta. Vähän kauempana oli ”Archway” eli tie, joka meni merestä erottuneen luonnonsillan yli. Aika makea paikka, eikä meidän opas tiennyt tällaisen paikan olemassaolosta! Alhaalla rannalla saatta hyvällä onnella nähdä valaita, haita ja merikilpikonnia. Halusimme vielä käydä tutustumassa Keleti Baechiin, jossa ennen oli joku hieno Resort. Ajoimme paikan pihaan ja autiolta tuo näytti. Vähän harmi, kun paikka näytti olevan melkein kunnossa ja hyvä ranta edessä ja muutenkin mainion oloinen paikka. Ei vaan ketään pitämässä paikasta huolta. Olisiko tässä meille elämäntyö... Ehkä ei kuitenkaan Tongalla. Täällä on muutenkin omituinen tapa jättää talot ja rakennukset, kun tuntuu, että niillä ei ole enää mitään käyttöä. Rannalla resortin edessä oli muodostunut pieniä merivesialtaita, joihin matalan veden aikaan jää ”loukkuun” värikkäitä kaloja. Ennen paluuta hotelille halusimme nähdä Tongan ehkä kuuluisamman nähtävyyden: Mapu’a Vaca Blowholes. Ne olivat kivimuodostelmiä, joiden välistä korkealla vedellä pääsee vesi noudemaan hurjan korkeiksi patsaiksi. Mainioita. Onneksi tänään oli melko pilvinen päivä, olisi muuten saattanut autossa tulla kuuma reissatessa. Illalla kävimme vielä uimassa hotellimme rannalla ja seurasimme rahtilaivojen liikkumista valtamerellä.

2.12.->1.12.2003 Päivämäärärajan ylitys
Päivämäärä vaikuttaa kyllä melkoisen erikoiselta, mutta se johtuu siitä, että ylitämme tänään päivämäärärajan siirtyessämme Samoalle. Lento lähtee illalla 7.45 paikallista aikaa. Aamusta olimme molemmat hieman huonovointisia, taisi eilisen herkulliset tonnikalaleivät (ja majoneesi) olla liian kauan lämpimässä. Aamulla ei edes tullut vettä meidän majaamme, joten piti saada joku huoltamaan putket meille. Vietimme melkein koko aamupäivän huoneessamme, jotta saisimme vähän voimia illan matkustukseen. Teki ihan hyvää viettää päivää suojassa auringolta. Nukkumisesta ei kyllä tullut mitään, koska työmiehet pitivät sen verran kovaa meteliä töissään ja laulukin raikasi.
Päivän aikana yritimme tutustua Samoan opaskirjaan, jotta löytäisimme meille mukavia paikkoja vierailla. Meillä on aikaa siellä 14 vuorokautta, joista 2 ensimmäistä on valmiiksi varattu Apian keskustasta. Eikähän asia selkene kuitenkin vasta paikan päällä. Söimme lounasta iltapäivällä, jotta jaksaisimme koneeseen saakka. Tai ehkä lentokentältä saamme jotakin... Yritimme syödä pakosta, vaikka ruoka ei vielä maistunut kunnolla. Lähdimme kuluttamaan aikaa rannalle, olimme sopineet kuljetuksen kentälle puoli kuuden aikaa. Vähän neljän jälkeen hotellin kokki tuli kuitenkin hätyyttelemään meitä matkaa, koska radiossa oli ilmoitettu koneen aikaisemmasta lähtöajasta. No ei kun matkaan. Tavarat olivat jo onneksi pakattu lähes valmiiksi. Saimme tavaramme ulos ennen puolta viittä.
Mutta jouduimme odottamaan kyytiämme vielä tunnin verran. Tässä taas todella huomaa tämän paikan kulttuurin! Autoja tuli ja meni. Käytiin viemässä kylälle ruokaa, kuljetettiin sukulaisia kylille ja taas takaisin. Kun vihdoin se oikea auto saatiin ”vapaaksi”, jouduimme odottelemaan kuskia vielä ainakin 20 minuuttia, kun hän jäi suustaan kiinni. Meiltä meinasti jo hermot mennä, mutta tämä on täällä tapa. Sama meno jatkui kentälläkin paikallisen lentoyhtiön, Pacific Air, lennolla. Onneksi me emme olleet sillä minnekään lähdössä. Muuten lähtöselvitys ja muut pakolliset sujuivat yllättävän hyvin. Menimme hyvin pian kansainväliselle aluelle, kun kentällä ei mitään muuta ollut. Kansainvälisellä alueella oli sentään muutama kauppa ja kahvila.
Seurasimme vierestä kun paikallisen lentoyhtiön kone teki lähtöä. Kuulutuksia oli tullut jo varmaan viisi, mutta silti ihmisiä vielä rauhallisesti siirtyi koneelle. Vielä, kun kone oli jo sulkenut ovensa, tuli ihmisiä koneelle. Eräs perhekin (jossa näytti olevan länsimainen isä) ”kadotti” äidin. Hän oli varmaan suustaan kiinni jossakin. Kun äiti vihdoin löytyi piti vielä etsiä Boarading passeja. Ei ihme, että paikallisen lennot ovat välillä vuorokaudenkin myöhässä. Meidän kone oli kuitenkin ajoissa. Olihan se Air New Zealand. Kone tuli ajoissa Aucklandista. Kone saatiin täytettyä melkoisen pian sen tulon jälkeen. Tämä kone jatkaa matkaa Los Angelesiin saakka, siis tällä me jatkamme sitten matkaa 2 viikon kuluttua, vihdoin takaisin kotiin. Samoalle saavuimme ajallaan, mutta siis edellisenä päivänä! Matkaan tiistaina ja tulo maanantaina, ja välimatkaa vajaa 1000 km.
Jo lentokentällä huomasimme tämän maan olevan huomattavasti turistiystävällisempi kuin Tonga oli. Vastassa oli paikallinen ”bändi” soittamassa samoalaista musiikkia. Kentällä oli jopa pankki, turisti info, josta voi vaikka näin keskellä yötä etsiä majoitusta jne. Ja uskokaa tai älkää, tapasimme kentällä reissumme neljännen suomalaisen. Tämä nuori poika oli tulossa Uudesta-Seelannista ja jäi Samoalle viikoksi. Hän oli matkalla Meksikoon ”hakemaan tyttöystäväänsä kotiin”. Kyllä on maailma pieni, jos Suomen kokoisesta valtiosta tapaa jonkun aivan toisella puolella maapalloa ja vielä näin pienellä saarella. Lähdimme lentokenttäbussilla matkaan. Saavuimme Samoan Outrigger Hoteliin, josta olimme varanneet jo Tongalta huoneen. Saimme ihastuttavan pienen, ilmastollisen huoneen alakerroksesta. Suomalainen kaveri jäi myös samaan hotelliin yöksi, hän meni pihan faleen yhteismajoitukseen. Koko ilta satoi lämmintä trooppista sadetta. Yöllä soitimme vielä Sinikalle koti Suomeen kaiken olevan kunnossa.